1921–1922


Kansainliitto käsitteli asian sekä juridisena että poliittisena asiana. Se asetti juristikomission määrittelemään saarten juridisen aseman ja samalla sen, oliko kyseessä Suomen sisäinen asia vai kuuluiko kysymys kansainväliseen käsittelyyn. Samalla tuli ottaa kantaa siihen, miten vuoden 1856 demilitarisaatiota koskevaa sopimusta voitaisiin tulkita ja soveltaa uudessa tilanteessa. Lisäksi oli erillinen raportoijien komissio, jonka tuli tutkia paikalliset olosuhteet; se myös vieraili molemmissa maissa. Kun juristikomissio julkaisi raporttinsa, ruotsalaisten toiveet nousivat ja Suomen poliittiset piirit säikähtivät. Komissio otti lähtökohdakseen Ruotsin ja ahvenanmaalaisten markkinoiman näkemyksen, jonka mukaan Suomi oli itsenäistymisvaiheessaan ollut vasta muodostumassa oleva valtio Suomi, ei autonomisen Suomen jatkumo. Ahvenanmaa oli siitä erillinen yksikkö, ja kansalla, tässä tapauksessa siis ahvenanmaalaisilla, oli oikeus tällaisessa murrosvaiheessa ilmaista halunsa muutokseen. Myös aiempi kehitys nähtiin ruotsalaisen näkemyksen mukaan: Ahvenanmaa oli kuulunut Ruotsin valtakuntaan vuoteen 1809 saakka, jolloin se oli ”siirtynyt Suomen kanssa” Venäjän omistukseen.Raportoijat olivat kuitenkin täysin eri mieltä, ja heidän kantansa painoi lopulta enemmän. Heidän mukaansa itsenäinen Suomi oli autonomisen Suomen jatkumo, vuonna 1809 ei ollut Suomen ja Ahvenanmaan välillä eroja liittämisessä Venäjään, ja joka tapauksessa merkittävintä oli, että saaret olivat kuuluneet Suomelle vuodesta 1809 alkaen. Myös itsenäisen valtion de jure -tunnustukset oli annettu suuriruhtinaskunnan sanojen mukaan. Sitä paitsi Ahvenanmaa oli kuulunut Ruotsinkin vallan aikana Turun hallintoon.
Ahvenanmaan neutralisoimiskonferenssi. Kuva: Atlantic. Museovirasto.

Ahvenanmaan neutralisoimiskonferenssi. Kuva: Atlantic. Museovirasto.

Lopputulos oli pettymys Ruotsille ja ahvenanmaalaisille. Ruotsalaisten diplomaattien keskuudessa arvuuteltiin sitäkin, olivatko raportoijat päätyneet Suomelle suosiollisempaan ratkaisuun sen takia, että Ruotsi käyttäytyi liian hyvin. Siitä tiedettiin, että se ei vastustaisi asevoimin itselleen epäsuotuisaa ratkaisua. Suomesta uutena ja vielä epävakaana valtiona ei olisi ehkä samoja takeita. Ratkaisevampaa lienee silti ollut yleinen haluttomuus muuttaa radikaalisti vallitsevaa tilannetta sekä maantiede, jota Suomi oli käyttänyt hyväkseen raportoijien laivareittiä laatiessaan. Suomen mannermaan ja Ahvenanmaan välillä pysyttiin jatkuvasti saariston piirissä, kun taas Ahvenanmaalta Ruotsiin siirryttäessä oli väistämättä vastassa laaja avomeri. Suomi velvoitettiin kuitenkin samalla säätämään Ahvenanmaalle pitkälle menevä itsehallinto. Ruotsi määräytyi ainoaksi hallinnon kieleksi, ja kotiseutuoikeuden jääminen saarelaisten itsensä määrättäväksi teki käytännössä mahdottomaksi muuttaa vallitsevaa tilannetta – etenkin kun tiedettiin, että Ahvenanmaa voisi vedota kansainvälisiin takeisiin asemansa turvaksi.
Ahvenanmaan itsehallinnon laajuus ja täydellinen ruotsinkielisyys olivat kova pala monille suomalaisnationalisteille. Monet heistä kokivat, että suomenkielisillä ei ollut Ahvenanmaalla käytännössä mitään oikeuksia. Lopputulos kuitenkin hyväksyttiin pitkin hampain, koska kieltäytyminen olisi vaarantanut saariryhmän säilyttämisen Suomen yhteydessä. Se olisi myös vahingoittanut Suomen kansainvälistä mainetta nuorelle valtioille elintärkeiden maiden silmissä. Sitä paitsi vuosien 1921–22 säädökset eivät olleet enää kovinkaan uutta: lähes sama oli myönnetty jo vuonna 1920.
Ahvenanmaan kysymyksen käsittely Kansainliitossa 27.6.1921. Kuva F Rackwitz, (julkaisussa Daamens). Museovirasto.

Ahvenanmaan kysymyksen käsittely Kansainliitossa 27.6.1921. Kuva F Rackwitz, (julkaisussa Daamens). Museovirasto.

Kansainliitto teki myös päätöksen Ahvenanmaan demilitarisoinnista ja neutraloimisesta. Saaria ei ollut edelleenkään luvallista linnoittaa. Tässä suhteessa vuoden 1856 sopimuksen käytäntö jatkui. Ajalle oli kuitenkin kuvaavaa, että maantieteellisesti läheistä Neuvosto-Venäjää ei kutsuttu sopimuksen allekirjoittajamaiden joukkoon. Tämä sitä paitsi piti tässä vaiheessa Kansainliittoa vihollisenaan.Ahvenanmaalla päätös oli otettu katkerasti vastaan. Itsehallinto ei ollut se, mitä oli tavoiteltu. Tarvittiin paljon aikaa, ennen kuin itsehallinto alkoi näyttää positiiviselta saavutukselta. Toisaalta se antoi pidemmällä tähtäyksellä mahdollisuuksia, jotka tulivat tulevaisuudessa hyvin tärkeiksi.

1. Tiivistä lukemasi muutamaan lauseeseen.

2. Luettele ranskalaisin viivoin ne seikat, jotka puolsivat Ruotsin kantaa? Entä Suomen?

3. Mitä tässä yhteydessä tarkoitetaan autonomisella Suomella? Oliko itsenäinen Suomi mielestäsi sen jatkumo?

4. Millaisia yksityiskohtia ja oikeuksia Ahvenanmaan itsehallinnossa velvoitettiin?

5. Analysoi linkistä avautuvaa kuvaa:
https://museot.finna.fi/Record/museovirasto.3FF33BC4EFB93EE9775ABB95C989D66C (Rackwitz, F. & Daamens, k. Ahvenanmaan kysymyksen käsittely Kansainliitossa 27.6.1921)

a) Mitä näet ja keitä kuvassa on, ja mistä syystä?

b) Kuvittele tilanteen ilmapiiriä, keskustelun tasoa ja tunnelmaa. Kirjoita siitä lyhyt        kuvaus.

6. Arvioi omaa työskentelyäsi: Mitä opit? Mihin olisit voinut keskittyä enemmän? Mihin paneuduit erityisellä huolella?

Skip to content